
Ruotsalaiset tekivät musiikin kuuntelusta suoratoistona helppoa ja vaivatonta. Nyt vuorossa ovat elokuvat ja tv-sarjat. Voddler on Spotifyn kaltainen palvelu, joka on tällä hetkellä beta-vaiheessa. Sain kutsun palveluun tänään (kutsun saa rekisteröitymällä tuonne Voddlerin sivuille, sen saamisessa saattaa kestää kauankin), ja lyhyehkön testin perusteella Voddler ei ainakaan tämän betaversion perusteella vakuuta.
Ensinnäkin palvelun käyttöön vaaditaan vähintään 2,5 Mbit vapaata siirtokaistaa. Tämä on ymmärrettävää, koska kyseessä on 1080p-laatuinen kuva, jonka pätkimätön siirto ei yksinkertaisesti onnistu ilman nopeaa internet-yhteyttä. Toinen vaatimus on 13 gigaa vapaata kovalevytilaa. Kuulostaa minusta melko suurelta määrältä, enkä löytänyt asetusta sen säätämiseksi.
Itse ohjelmisto oli juuri sitä mitä betaversiolta voikin odottaa. Navigointi onnistui vain näppäimistöllä, hiirtä ei voi käyttää. En löytänyt vastausta siihen, miksi tähän on päädytty. Uskoisin, että tässä on ajateltu HTPC-käyttäjiä, joille palvelu on ensisijaisesti suunnattukin ainakin wikipedian mukaan. Hiirellä navigointi on hankalaa sohvalta katsoen, mutta hiiren täydellinen toimimattomuus hämmästyttää silti. Elokuvien selailu on melko helppoa lukuun ottamatta sitä seikkaa, että jokaisen elokuvan kohdalla on avattava erikseen infoboksi, josta näkee, onko elokuva ilmainen vai ei.
Voddlerin asiakasohjelmisto käynnistyy koneen käynnistymisen yhteydessä, eikä tähänkään asiaan voinut itse ohjelmiston asetuksissa vaikuttaa. Käyttäjien on siis itse mentävä säätämään Windowsin asetuksista, haluaako kyseisen prosessin käynnistää kun kone käynnistyy vai ei. Kokeiluni aikana Voddler kaatui kerran, joten vakauskaan ei ole parhaimmasta päästä. Koska kyseesssä on elokuvien katselu, tulisi tämän tärkeän seikan olla kunnossa tulevissa versiossa. Eihän kukaan esimerkiksi DVD-soitintakaan kesken katselun joudu uudelleen käynnistelemään.
Jää nähtäväksi, saavatko ruotsalaiset aikaiseksi Spotifyn veroisen palvelun. Virallinen versio Voddlerista julkaistaneen ensi vuoden alussa.
Eh.. 1080p kuva ei todellakaan siirry millään 2,5Mbit/s kaistalla. Jos kyseessä oikeasti olisi laadukas 1080p kuva ja hyvä ääni, siihen tarvitaan jo about sadan megan valokuitu. Yleensä tosin tuollaset videopalvelut osaa huonontaa kuvan ja äänenlaatua, käytettävissä olevan yhteysnopeuden mukaan, jolloin vain nopealla kaistalla on paras laatu.
matso kirjoitti:Eh.. 1080p kuva ei todellakaan siirry millään 2,5Mbit/s kaistalla. Jos kyseessä oikeasti olisi laadukas 1080p kuva ja hyvä ääni, siihen tarvitaan jo about sadan megan valokuitu. Yleensä tosin tuollaset videopalvelut osaa huonontaa kuvan ja äänenlaatua, käytettävissä olevan yhteysnopeuden mukaan, jolloin vain nopealla kaistalla on paras laatu.
Ei siirry ei.. tekstini on hiukan harhaanjohtava. Voddlerin sivuilla luki kuvan olevan 1080p-laatua ja siirtokaistaa vaadittiin se 2,5 Mbit/s. Pakkauksen määrästä en tiedä enkä siitä, onko kaikki materiaali tuolla laadulla vai heikommalla. Hyvinkin mahdollista, että laatu riippuu yhteysnopeudesta.
(siirsin muuten kommentin oikean kirjoituksen alle, vika on korjattu nyt... oli unohtunut ulkoasun päivityksen yteydessä vanha tiedosto väärään paikkaan, kommentti meni kyllä perille mutta väärän kirjoituksen alle =) )
Voddler vaatii 8mbit/s toimiakseen, meillä on kaapeli ja 100 mbit/s eli ei tarvi mitää tulevaisuuden tekniikkaa ja kuitua tai mitään vastaavaa kaapeli riittää :) ja ohjelmisto on beta vaiheella eli päivityksiä tulee ihan varmaan onhan se selvääkin että se on täysin viimmeistelemättä kun beta on eli epävakaus hiiren puuttuminen ym tulee toden näköisesti korjaantuun ja tuo 2.5mbit/s voi olla todellinen nopeus ruotsissa missä palvelimet sijaitsee ym.... hullulle tai idiootille ei kannata näyttää keskeneräistä työtä tämä pätee taas. kyl uskon että siittä hyvä tulee ajan kanssa spotify oli alunperin samanlainen kuin vode nykysin.
rige kirjoitti:Voddler vaatii 8mbit/s toimiakseen, meillä on kaapeli ja 100 mbit/s eli ei tarvi mitää tulevaisuuden tekniikkaa ja kuitua tai mitään vastaavaa kaapeli riittää :) ja ohjelmisto on beta vaiheella eli päivityksiä tulee ihan varmaan onhan se selvääkin että se on täysin viimmeistelemättä kun beta on eli epävakaus hiiren puuttuminen ym tulee toden näköisesti korjaantuun ja tuo 2.5mbit/s voi olla todellinen nopeus ruotsissa missä palvelimet sijaitsee ym.... hullulle tai idiootille ei kannata näyttää keskeneräistä työtä tämä pätee taas. kyl uskon että siittä hyvä tulee ajan kanssa spotify oli alunperin samanlainen kuin vode nykysin.
Tosiaan tuo blogikirjoitus on viime joulukuussa kirjoitettu, tämänhetkisestä tilanteesta minulla ei ole hajuakaan kiireiden vuoksi. Eli ota vaan ihan rauhallisesti, mikään ohjelmisto ei kehity ilman kritiikkiä.