
Päivitys: Qtpfsguin nimi on muuttunut. Uusi nimi on Luminance HDR, jonka voi ladata Windowsille täältä: Luminance HDR Windowsille tarvitaan lisäksi DLL-paketti, joka puretaan Luminance HDR:n asennuskansioon. Ohjelma on päivittynyt myös ominaisuuksiltaan, joten tämä kirjoitus ei välttämättä pidä enää kaikilta osin paikkaansa. Muille käyttöjärjestelmille latauslinkit löytyvät täältä.
Tämä ohje käsittelee HDR-kuvia (High Dynamic Range), eli valokuvia joiden dynamiikkaa on laajennettu ohjelmallisesti. Kamerat eivät yksinkertaisesti pysty tallentamaan yhtä laajaa dynamiikka-aluetta kuin esimerkiksi ihmissilmä (ihmissilmän dynamiikka-alue on noin 24 aukkoa, kameroilla 5-6), jolloin apuun tulee kuvankäsittely. Dynamiikka-alue tarkoittaa kirkkaiden ja tummien sävyjen toistokykyä. Toisin sanoen valokuvissa huonolla dynamiikalla kirkkaat ja tummat kohdat leikkautuvat kuvasta pois joko palamalla puhki täysin valkoiseksi tai sitten täysin mustaksi.
HDR on keino luoda kuvista aidomman näköisiä, mutta toisaalta tekniikalla saadaan aikaiseksi hyvinkin epäaitoja, tunnelmaltaan sadunomaisia, värikylläisiä ja joissakin tapauksissa jopa täysin keinotekoiselta näyttäviä kuvia. Kuvat voi siis jaotella karkeasti kahteen eri ryhmään: niihin, joista huomaa, että kuvaa on käsitelty ja niihin, joista käsittelyä ei huomaa.
Ei kannata antaa otsikon nimen Qtpfsgui hämätä, sillä kyseessä on avoimen lähdekoodin ohjelma, jolla pystyy luomaan HDR-kuvia. Lataa Qtpfsgui täältä (älä unohda DLL-pakettia, joka vaaditaan, jos käytät ohjelmaa Windowsissa): http://qtpfsgui.sourceforge.net/download.php Tämä ohje keskittyy kyseiseen ohjelmaan, mutta laajan dynamiikan kuvia voi tehdä myös normaaleilla kuvankäsittelyohjelmilla kuten Photoshopilla, GIMPillä ja vaikka RAW-kääntimillä tiettyihin rajoihin asti.
Ensinnäkin HDR-kuvien luomiseen tarvitaan vähintään 3 kuvaa samasta kohteesta eri valotuksilla. Yhdelläkin voi toki yrittää, mutta lopputulos ei ole välttämättä kovin hyvä. Kuvia voi olla myös esimerkiksi 5 kappaletta, jolloin onnistumisprosentti saattaa edelleen nousta. Digitaalisissa järjestelmäkameroissa on ominaisuus (exposure bracketing), jolla voi ottaa esim. 3 kuvaa putkeen, jolloin kamera vaihtaa automaattisesti valotukset jokaiseen kuvaan (eli -1, 0, +1, viiden kuvan sarjoissa sama tapahtuu siis -2, -1, 0, +1, +2). Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että kameran on oltava jalustalla ja se ei saa liikkua kuvien ottamisen aikaan. Tällöin jälkikäsittelyn määrä vähenee huomattavasti, koska kuvia ei tarvitse kohdistaa kun ne ladotaan päällekkäin.
Jos ei omista jalustaa tai on muuten vain unohtanut sen kotiin, kuvaaminen RAW-tilassa todennäköisesti pelastaa tilanteen. Kamerat tallentavat RAW-muotoiseen kuvaan kaiken informaation, joilloin valotusta voi säätää jälkikäsittelyssä (joka on aina tehtävä RAW-kuville) +-2 aukkoa. Itse käytän tässä ohjeessa yhdestä RAW-kuvasta käännettyjä kuvia, jolloin hyppään suoraan kuvien kohdistamisvaiheen yli.
Vaihe 1: Valmistelu
Tässä vaiheessa muunnetaan RAW-kuva jpg-muotoon. Kuvalle on tehty perinteiset terävöitys-, väri- , kohinanpoistosäädöt. Kuvasta siis luodaan kolme muuten täysin identtistä versiota, paitsi valotuksen osalta ne ovat erilaiset.
Kuva(t), joita käytän tässä esimerkissä:
Valotus +1.
Valotus 0.
Valotus -1.
Vaihe 2: HDR:n luominen
Edessäsi on nyt HDR-kuva, joka täytyy tonemapata, jotta se näkyy oikein näytöllä ja muualla. Myös näyttöjen dynamiikka-alue on paljon suppeampi kuin ihmissilmän.
Vaihe 3: Tone Mapping
Paina Tonemap the Hdr.
Alasvetovalikossa vasemmalla näkyy joukko TMO:ita (tone mapping operatoreita), jotka ovat kaikki erilaisia ja tuottavat erilaiset lopputulokset. En oikeastaan voi enempää edes ohjata tässä vaiheessa, koska se mitä kuvalta halutaan on kuvaajan oma asia, joten en voi antaa universaalia ohjetta tone mapping -vaiheeseen. Voin kuitenkin kertoa, mitä kullakin TMO:lla saa aikaiseksi.
Joka tapauksessa kuvat kannattaa tonemapata ensin pienessä koossa, koska tehokkaaltakin koneelta vie kymmeniä sekunteja muokata esimerkiksi täysikokoista 8 megapikselin kuvaa. Koon voi valita Result size -kohdasta. Pidä se pienehkönä niin kauan kunnes saavutat haluamasi lopputuloksen. Vaihda sen jälkeen resoluutio täyteen tarkkuuteen, paina jälleen kerran Apply ja kuvan valmistuttua Save as.
Tone Mapping operators
(http://www.cambridgeincolour.com/forums/thread1693.htm ja http://osp.wikidot.com/parameters-for-photographers)
Mantiuk
Käytetään pääasiassa epärealististen kuvien luomiseen, mutta myös realististen kuvien luominen onnistuu. Soveltuu Fattalin kanssa parhaiten luovaan työhön.
Fattal
Monimutkainen kuten Mantiuk, en välttämättä pyrkisi luomaan tälläkään luonnollisia kuvia. Ainahan sitä voi yrittää.
Drago
Helppo ja nopea, kannattaa kokeilla. Kuvat ovat lähellä luonnollista, johon tämä TMO myös pyrkii.
Durand
Realistisin, hidas.
Reinhard ’02
Antaa melko realistisia kuvia, nopea. Ei kannata käyttää, jos haluaa luoda näyttäviä ja erilaisia kuvia.
Reinhard ’05
Kuten Reinhard ’02, tuottaa realistisia kuvia. Vaatii enemmän säätöä kun Reinhard ’02. Jos kuva kohisee paljon, kannattaa käyttää tätä.
Ashikhmin
Lähinnä realistisiin kuviin sopiva, helppo käyttää ja nopea.
Pattanaik
Vaikeahko ja monimutkainen, itse en käytä tätä juuri ollenkaan.
Valmis kuva
Tässä on kuva, jonka sain aikaiseksi Mantiukilla ylläolevista kuvista.
Eipä lähteny pelittämään. Latasin ja purin windowsin kaipaaman tiedoston. qtcore4.dll tiedosto ei löydy dynaamisesti oli ilmoitus joka ilmesty. Onko tämä ongelma kenties käuttöjärjestelmä ongelma Windows 7:ssa???
En pääse nyt koneelle asiaa tarkistamaan, joten selitän asian ulkomuistista. Dll-tiedostoja on useita, ja ne kaikki pitää olla qtpfsguin/luminance hdr:n asennuskansiossa, joka löytyy program files/ohjelmistot kansiosta mikäli käyttäjä ei ole ohjelmaa muualle asentanut. Itselläni ohjelma toimii moitteetta windows 7:ssa, joten kyse on todennäköisesti siitä, että joku dll-tiedosto puuttuu tai kaikki ovat väärässä paikassa. Sourgeforgesta pitäisi löytyä valmis paketti (blogitekstissä linkki), jossa on kaikki tarvittavat dll-tiedostot.